Seksisankarin seikkailut 4

Taivas on harmaa. Synkkä suolainen usva on vallannut Helsingin tuuliset ja suorat kadut. On marraskuun loppu. Ikkunoissa on paljon punaista ja kiiltävää. Joulu lähestyy. Kävelen pitkin Mannerheimintietä kohti Erottajaa. Stokkan kulmalla tuuli riepottelee pitkää huopakangastakkiani. Sen hartijat ovat aivan märkänä taivaalta tippuvan lumen ja veden sekoituksesta. Kaikenkaikkiaan äärettömän pirullinen keli. Trendikkäät nuoret helsinkiläiset istuvat sisällä kadun varrella olevissa tupaten täysissä kahviloissa. Siellä on lämmin. Nostan kaulukseni pystyyn ja painan eteenpäin. On lauantai-iltapäivä ja aurinko, jota ei koko päivänä ole näkynyt, on parhaillaan painumassa horisontin taa saaden aikaan masentavan harmaan värin kaikkialle kaupunkiin. Rankka työviikko on takana - monta valvottua yötä erään tylsän, mutta vaativan turvatehtävän parissa. Heräsin vasta muutama tunti sitten nukuttuani kunnon yöunet – juhlalliset 10 tuntia. Olin pakottanut itseni lenkillekin läheiseen puistoon heti herättyäni, mutta kylmä piiskaava tuuli ja jäiset liukkaat polut saivat motivaationi häviämään jo parin kilometrin jälkeen ja oikaisin lyhyintä reittiä takaisin kotiin ja kuumaan suihkuun. Nautiskelin omassa höyryhuoneessani pitkään vaahdottaen koko hieman jumissa olevan lihaksikkaan vartaloni, ajelin häpykarvoitustani lyhyemmäksi ja samalla parransänkikin sai lähteä. Loppupäivän ajattelin ottaa rennosti, mennä johonkin ulos syömään ja ottaa muutaman ohrapirtelön taikka Irish Coffeen. Kenties useammankin, mikäli satun törmäämään hyvään seuraan, joka ei turhia kuppiin syljeskele. Jos taas satun törmäämään vastustamattomiin naikkosiin, saa drinkit jäädä omalta osaltani vähemmälle. Siitä onkin jo viikko, kun viimeksi on ollut aikaa pelehtiä vastakkaisen sukupuolen kanssa – ja omaa sukupuolta intiimissä lähikontaktissa rutistelen lähinnä työni puolesta ”asiakkaiden” kanssa painiessa, taikka itsepuolustustreeneissä. En ole tätä puutteenalaista tilannettani sen kummemmin oikeastaan miettinyt, koska kiireessä tuollaiset asiat jäävät taka-alalle ja tulevat mieleen taas, kun jää hetkeksi nauttimaan elämästä. Pari kertaa yöllä olen kyllä herännyt siihen kuin kaluni väkisin yrittää porautua patjasta läpi nähdessäni jotain märkää unta. Aina silloin tällöin päiväsaikaankin täydet pussit ilmoittavat olemassaolostaan, kun silmien verkkokalvo rekisteröi havainnon kauniista naisesta tai naisen kuvasta. Tämä keli vaan ei juuri nyt sytytä mitään intohimoja.

Kiskaisen jykevän oven auki ja astun sisään alas kellariin vievään pehmeästi valaistuun rappukäytävään. Vastaani tulvahtaa lämmin henkäys ja vastustamaton ruoan tuoksu. Pehmeästi soljuva italialainen mandolinimusiikki luo tunnelmaa hämärässä kellariravintolassa. Vatsa murahtaa. Ravistelen takkiani hieman vesipisaroista ja ripustan sen naulaan. Katselen ympärilleni. Ravintolassa on vain muutama asiakas parhaasta illastusajankohdasta huolimatta. Istahdan pehmeälle penkille nurkkapöytään. Tarjoilijaneiti jättää ruokalistan pöytääni, sytyttää kynttilään tulen ja hymyilee kauniisti. Tilaan saman tien tuopin olutta. Olutta siemaillen selailen ruokalistaa ja päädyn annokseen nimeltä ”Pasta alla matriciana”. Lämpö valtaa kylmettyneen pitkän maskuliinisen vartaloni ja sen sopusuhtaiset, nälästä riutuvat lihakset. Otan rennon asennon ja siemailen lisää olutta. Nätti tarjoilija tuo höyryävän ison lautasen täynnä pastaa ja vastustamatonta pekonikastiketta. Lihaa, sitä tässä miehen mieli tekee… ”Söpö pieni peppu tuolla sirolla tarjoilijalla”, ajattelen. Hyvin istuva tarjoilijan lyhythameinen asu palvelee häntä täydellisesti. ”Grazie!”, huikkaan ja vinkkaan silmää. Tarjoilija vastaa: ”Prego…” suloisella heikolla äänellä ja hymyilee valloittavasti ruskeilla kirkkailla silmillään paljastaen myös kauniit valkoiset hammasrivistönsä. Muistan kiitellä häntä annoksen suurehkosta koosta ja tiedustelen josko hän kuuli vatsani murinan tullessani sisään. ”Kookas annos kookkaalle miehelle….”, vastaa hän. Elämäkin hymyilee taas. Tunnen jälleen myös kipunoita nivusissa. Alan olla taas hengissä. Mustahiuksisen tytön nimikyltissä avonaisen kauluksen alla, johon kiinnitin katseeni muutenkin, lukee: ”Lucia”. Aito italialainen, otaksun. Lucia siivoaa lähellä olevan pöydän ja astelee salin yli kohti baaritiskiä, jossa notkuu vanhempi tumma rouva kiillottelemassa tuoppeja. Lucialta putoaa kädestä hänen keräämänsä käytetty servetti ja hän kumartuu poimimaan sitä lattialta. Pitkä pastan pala meinaa luiskahtaa henkitorveen, kun vilkaisen tuota kaunista näkyä. Muodokkaat sääret ja paljaat kapeat reidet yhdistyvät ylhäällä täydellisiin kimmoisiin ja pyöreisiin ruskettuneisiin pakaroihin, joiden välissä olen huomaavinani lyhyen aikaa mustat stringit, kun hame hypähtää ylemmäs. Vai oliko siellä sittenkään mitään, mietin. Vanhempi rouva pysäyttää Lucian keittiön ovella, nykäisee hänen hamettaan, ikäänkuin venyttääkseen sitä pidemmäksi samalla motkottaen jotain. Lucia muljauttaa silmiään, nostaa kämmenensä ylös, kämmenpuoli kohti kattoa ja tiuskaisee jotain takaisin. Hän pompahtelee keittiöön peppu sulokkaasti pyörien, joten saan jälleen ruokarauhan. Tällaista tämä miehen elämä on, jatkuvasti kiusauksia kaikkialla…

Siinä jälkiruoaksi capuccinoa nautiskellessani koen taas jotain yllätyksellistä, joka todistaa maailman suhteellisen pieneksi paikaksi. Aina silloin tällöinhän sitä törmää ihmisiin, joita ei olisi uskonut tapaavansa, mutta joskus se tapahtuu silloin, kun sitä viimeksi olettaisi. Siinä hämärässä nurkassa istuessani katselen, kun satumaisen kaunis, pitkä, tumma, pitkähiuksinen nainen ilmestyy rappukäytävästä salin puolelle. Tällä ruskeasilmäisellä, Kleopatraa muistuttavalla kaunottarella on yllään tyylikäs pitkä musta nahkatakki ja vaaleat reisitaskulliset, hyvin istuvat pitkät housut, joissa hänen sporttinen olemuksensa tiukkoine pakaroineen saa jonkinlaisen täyttymyksen. Kukaanhan ei varmaksi tiedä, miltä Kleopatra näytti, mutta minulla on mielikuva suurista ruskeista silmistä, vaalean ruskeasta ihosta, tummista voimakkaista kulmakarvoista ja pitkistä silmäripsistä. Nenä on kapea ja hieman koukkumainen, erittäin kaunis. Huulet ovat täyteläiset ja kasvot kapeat. Tummat runsaat kiharat hiukset reunustavat enkelimäisiä älykkäitä kasvoja. Vesihelmet kimaltelevat hänen lähes mustissa kiharoissa hiuksissaan. Runsaat hiussuortuvat heilahtelevat kevyesti olkapäillä. Hän kävelee erittäin energisellä, mutta viettelevällä tyylillä salin läpi kohti baaritiskiä, jossa Lucia vilkuttaa hänelle hymy korviin asti levinneenä. He halaavat ja suukottavat pariin kertaan toisiaan poskille. Tämän juuri saapuneen jumalattaren uskon tuntevani entuudestaan. Olen siitä aivan varma. Katseeni osuu servettiin edessäni, jossa lukee ”Ristorante Berberini, Helsinki - Napoli”. Tietenkin, asiat alkavat loksahtaa kohdalleen, vaikka olenkin vielä hämmentynyt, hieman epävarma siitä, onko asiat kuitenkaan niin kuin ajattelen. ”Onko se hän”, mietin. On se. Kokelas Berberini… Rouva kokelas. Nykyisin reservin vänrikki, uskon. Ellei jopa luutnantti, mistäs sen tietää. Eipä moni poika uskoisi.