Kesämekko

...Tapahtuipa tuossa nuorempana, ollessani kesätöissä raksalla, siivoushommissa. Olin juuri lopettanut työni, ja ajateltiin parin työkaverin kanssa käydä viilentämässä paikallisessa. Kun tarkoitus oli mennä vain yhdelle, en jaksanut vaihtaa kamppeita, vaan menin likaisissa työvaatteissa ja tukka sekaisin juomaan yhden siiderini. Virhe. Melko lailla saman tien kun olin istahtanut pöytään maistelemaan siideriäni, parin pöydän päähän istahti mitä mahtavimman näköinen neitonen; sellaiset melkein olkapäille ulottuvat tasoittamattomat luonnonvaaleat hiukset, suuret vihreät silmät, täydellinen nenä jota seurasi kaunis suu, sellainen joka vie ajatukset mennessään yhdellä hymyllä, ja vahva leuka. Luultavasti leukani oli loksahtanut auki, koska kaverini katsoivat ilmettäni ja kääntyivät vaivihkaa katsomaan - ja huomasivat täydelliset B-kupin rinnat, jotka lepäsivät kauniisti, ei sellaiset pystyt tissit, joita tytöillä näkee, vaan oikeat rinnat, jotka kuitenkaan eivät roikkuneet yhtään. Kaverini alkoivat puhallella sormiinsa, mutta minä nostin kytkintä välittömästi. Juokoon joku sen siiderin, minun piti päästä siistitytymään, ja ennätysnopeasti. Ajoinkin kotiin, suihku, parta, hiukset, vaatteet ja ulos taas, aikaa meni ehkä vartti.

Kun saavuin paikalliseen, ehdin kuitenkin näkemään tuon naisen, kävelemässä ystävänsä kanssa. Poispäin. Miksi en mennyt perään, sitä en tiedä, mutta suuntasin kohti kotia, enkä saanut ajatuksiani irti tuosta mekosta. Sinänsä tyypillinen valkoinen mekko, jossa oli mustia pieniä palloja, siveellisen pitkä, vihjailevan lyhyt. Kuva säilyi mielessäni sittemmin, en sitä ole vieläkään voinut unohtaa. Niin kauniisti ruskettuneet, hyvinmuodostuneet reidet, jotka päättyivät toisesta päästä pitkiin sääriin, melkein siroihin nilkkoihin ja kauniisiin jalkoihin, toisesta päästä kauniin muotoisiin pakaroihin, jotka suorastaan huutavat: tämä ei ole sinua kuolevaista varten. Olin aika ihastunut kahdella vilauksella, niin kaunis hän mielestäni oli.

Meniköhän kaksi viikkoa, noin suunnilleen, ennen kuin näin hänet uudestaan. Silloin olin onneksi siivossa kunnossa, joskaan en ykköset päällä, mutta ihmisen näköinen. Menin välittömästi kysymään: ”Voinko istua hetkeksi tähän, vai onko tämä varattu minulle?” (Tiedän miten typerältä se kuulosti, mutta on kai miehilläkin sitten hormonit.) Hän vastasi ettei siinä istunut ketään, ja aloimme jutella niitä näitä. (Jälkeenpäin selvisi, että olin jatkanut samalla kliseelinjalla aika pitkään, ennen kuin jännitys laukesi). Viimein en voinut pidellä itseäni, vaan kerroin hänelle tämän saman, mitä teille olen nyt kertonut, ja tämä nainen piti siitä! Innostuin kuvailemaan yhtä tarkasti kuin olen nyt kuvaillut, ja nainen kuunteli huulet hieman raollaan.

Päätimme lähteä kävelylle, kummallekaan ei enää juoma tuntunut maittavan. Joten niin me kävelimme, varhaisessa iltapäivässä erästä puistokatua pitkin, ja pidimme toisiamme kädestä. Hän kertoi, kuinka vaikuttunut hän oli siitä, että olin niin rehellinen ja että olin alkanut kertoa siitä, mistä oikeasti olin kiinnostunut. Hänen mielestään mikään ei ole niin rasittavaa kuin ”kertoa itsestään” jollekulle, jota ei kiinnosta kuitenkaan muu kuin hänen ulkonäkönsä. Kiitin luojaani siitä, etten itse ollut alkanut hermostuksissani kysellä.

Kävelymme jatkui, kunnes törmäsimme yhtäkkiä näkymättömään seinään, tai oikeastaan Nainen pysäytti minut. ”Tässä minä asun.” Sydämeni kolusi selkärangan ja rintalastan väliä niin, että olisin voinut väittää sitä koska tahansa lääkäriliiton törmäystestinukeksi. ”Haluaisin tulla sisään, mutta en drinkille”, päästin suustani ennen kuin ehdin ajatella. Hän kuitenkin vastasi, oikealla tavalla. Menimme etuovesta sisään, ja hän suorastaan kaatui minua vastaan, ja suutelimme. En häpeä tippaakaan tunnustaa, että tulin housuihini pitkän suudelmamme aikana, niin kauan oli minussa kulkenut sellainen valtava jännitys, joka rakastuessa ihmisen läpi kulkee. Kaikki yhdessä - hänen suloinen tuoksunsa, pehmeä ihonsa, huulensa huulillani ahnaasti suudellen ja käteni hänen takamuksellaan - veivät minut yksinkertaisesti mennessään. Hän huomasi tietysti helpotukseni hetken, ja hymyili minulle, ei ivan häivääkään. Vain sama kaunis hymy, ja leikkisä katse silmissä.

Nainen alkoi riisua minua, ja kun oli valmis, vetäisi mekkonsa yhdellä liikkeellä päältään. Menimme suihkuun, ja aloin hyväillä häntä, kädet välillä vapisten kuin olisin ollut ensimmäistä kertaa kyydissä. Polvistuin hänen eteensä ja otin kauniin hävyn kieleni temmellyskentäksi. Kauniin vaaleanpunaiset, hieman ulkonevat häpyhuulet maistuivat suussani kuin olisin ensimmäistä kertaa maistanut, yleensäkään mitään. Pieni uikutus ja voihke karkasi hänen huuliltaan kun aloin imeä klitorista varovasti; hän vaikutti olevan todella herkkä. Hänen hengityksensä kiihtyi hiljalleen, ja hän jäykistyi äkkiä huutoon, josta kuitenkin kuului vain syvää huokausta muistuttava ääni. Olin haltioissani. Hän lepäsi hetken seinää vasten, huulet jälleen vähän raollaan, alahuulen väristessä hieman. Sitten hän avasi silmänsä, ja melkein säikähdin nälkää, joka niistä paistoi.

Hän veti minut kädestä makuuhuoneensa sängylle, satiinisen päiväpeitteen päälle. Hän alkoi hitaasti nuolla ja näykkiä kaikkia niitä alueita, joista eniten pidin, ja joitakin, joista en aiemmin ollut pitänyt. Hänen kielensä on pieni ja kauniin vaaleanpunainen, hän käytteli sitä niskassani niin taitavasti, että jäykistyin koko komeuteeni, jota hän ihaillen alkoi sitten hyväillä suullaan. Tämä Nainen tiesi mitä teki, hän ei edes yrittänyt alkaa tunkea koko vehjettä suuhunsa, vaan keskittyi terskan ja varren yläosan hyväilemiseen. En ollut siihen mennessä (enkä ole sen jälkeen, kenenkään muun kanssa) kertaakaan yrityksistä huolimatta lauennut suuseksillä, koska kaikki se tunkeminen tuntuu kiusalliselta, ei kai se voi olla mukavaa? Hän kuitenkin otti terskani kokonaan suuhunsa ja liikutteli kieltään tavalla, joka sai lastin liikkeelle todella nopeasti. Laukesin minäkin, ja suustani kuului jonkinlaista vaimeaa valitusta, kun hän jatkoi imemistä. Sitten hän lopetti, kiipesi kainalooni ja suutelimme pitkään ja hartaasti. Nukahdimme emmekä rakastelleet vielä sinä päivänä.

Heräsimme aamuyöllä ja aloimme luontevasti, kuin olisimme olleet yhdessä aina, hyväillä toisiamme. Siirryimme kuin yhtenä ihmisenä epäröimättä perinteiseen asentoon, jossa lapsia on tehty sivistyksen alkuajoista lähtien. Keinuimme hiljaa rakastellen jälleen uuteen hurmokseen, josta lapsemme todennäköisesti sai alkunsa.

Pidimme molemmat itsestään selvänä, että tämä jos mikä on kohtalo, vaikkemme ole taikauskoisia ihmisiä. Muutimme melko pian yhteen, ja kohta sen perään menimme naimisiin. Eihän meidän elämämme sen ruusuisempaa ole kuin kenenkään muunkaan, mutta siitä olemme molemmat varmoja, että se rakkaus (tai mikä tahansa), joka välillämme kukoistaa, ei koskaan häviä.